Kestävyysurheilu, nimenomaisesti lenkkeily ja juoksu, sai 1970- ja 80-luvuilla valtavasti nostetta, kun ihmisillä alkoi olla enemmän vapaa-aikaa ja osittain markkinavoimienkin myötä erityisesti juoksemista ja lenkkeilyä alettiin puskemaan kovasti kansan tietoisuuteen, eritoten Pohjois-Amerikassa. Sittemmin myös esimerkiksi pyöräily liittyi tähän joukkoon. Suomessa on toki hiihdetty jo kauan ja 2000-luvun paikkeilta asti sauvakäveltykin, mutta erityisesti juoksu ja lenkkeily on tullut jäädäkseen niiden vakiinnuttua vakavasti treenaavien (esim. maratonit ja ultrajuoksut), että myös tavallisten harrastajien keskuudessa. Mitä hyötyä kestävyysharjoittelusta sitten on, sen lisäksi, että se on suosittua?
Kestävyysharjoittelu kehittää erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistöä ja hapenottokykyä. Sydän- ja verenkiertoelimistön kunto on äärimmäisen tärkeässä asemassa yleisen jaksamisen kannalta, puhumattakaan eliniän odotteesta ja terveistä elinvuosista. Myös hapenottokyky ja keuhkojen hyvä kunto on tärkeä tekijä ihan arkistenkin askareiden kannalta, kuten liikkuminen paikasta toiseen tai esineiden siirtely kotona.
Osittain edelliseen liittyen, kestävyysharjoittelu erityisesti peruskuntoharjoittelualueella ("Pitää Pystyä Puhumaan" -tahti) lisää peruskuntoa, joka on kaiken muun harjoittelun perusta. Mekanismi tälle on pitkälti nimenomaisesti sydän- ja verenkiertoelimistön vahvistuminen sekä hapenottokyvyn lisääntyminen, mutta myös anaerobisen kynnyksen nostaminen ja rasvojen hyväksikäyttäminen energiaksi. Nämä asiat vaikuttavat taas suoriutumiseen mistä tahansa muusta harjoittelusta, oli kyseessä sitten kuntosalitreeni tai vaikkapa kamppailulajiharjoitus. Samalla myös palautuminen rasituksesta nopeutuu, koska koettu rasitus ei ole yhtä suuri kuin aiemmin ja keho on tehokkaampi pumppaamaan verta, eli happea ja ravinteita kudoksiin. Tämä on erittäin suuri tekijä kestävyysharjoittelun merkityksestä lajille kuin lajille, mistä osoituksena on jopa stereotyyppinen, elokuvistakin tuttu näky esimerkiksi nyrkkeilijästä tekemässä juoksutreeniä.
Kestävyysharjoitteluun liittyy peruskunnon kehittämisen lisäksi myös vauhti- ja maksimikestävyysharjoittelu. Näiden avulla pystytään puskemaan anaerobista, eli hapetonta työskentelyaluetta yhä kauemmaksi, joka on erityisen tärkeää sen vuoksi, että tätä työskentelyaluetta ei pysty ylläpitämään kovin pitkään ylipäätänsä, verrattuna taas aerobiseen, eli happea hyväksikäyttävään työskentelyalueeseen. Vauhti- ja maksimikestävyystreenistä tyypillisinä esimerkkeinä on viivajuoksu, intervalliharjoittelu tai vaikkapa mäkijuoksu. Tämä harjoittelumuoto myös lisää kehon energiankäyttöä todella paljon, mistä osoituksena on suursuosion saavuttanut HIIT-harjoittelumenetelmä, jossa tavoitteena on maksimaalinen teho mahdollisimman pienessä ajassa, ja sitä kautta saatu harjoituksenaikainen sekä -jälkeinen energiankäyttö, jolla haetaan lopun viimein rasvanpolttoa. Suorituskyvyllisestä näkökulmasta tämäntyyppinen harjoittelu lisää myös hapenottokykyä todella vahvasti, mistä on tottakai taas hyötyä missä tahansa lajissa.
